Korona opetti loikkamaan nopeasti poikkeusoloihin

Myöhäinen kevät olisi nyt enemmän kuin tervetullut. Tämän yllättävän toiveen esittää Call Waves Solutions Finland Oy:n teknologiajohtaja ja varatoimitusjohtaja Esa Tuovinen. Toiveen takana on tieto, että puihin puhkeavat lehdet häiritsevät tietoyhteyksiä etenkin maaseudulla.

Tietoyhteyksien toimivuus on äärimmäisen tärkeä juttu, sillä koronakevät on pitänyt jo useita viikkoja kaksi kolmasosaa Call Wavesin noin 170 työntekijästä etätöissä kotona. Osa heistä työskentelee syrjäisillä paikoilla maalla, missä tietoyhteydet eivät ole samaa luokkaa kuin kaupungeissa ja taajamissa.  

Call Wavesin loikka etätyöhön on onnistunut Tuovisen mielestä silti mainiosti. Työt sujuvat jo etänä samaan tahtiin ja tuloksilla kuin ennen koronaviruskriisiä helmikuussa.

Teknologiajohtajan kevättalveen on kuulunut kymmeninen kannettavien tietokoneiden sekä vaativaan asiakaspalveluun tarvittavien vastamelukuulokkeiden metsästystä.

”Koronakevät osoitti, että meillä on hyvät valmiudet työskennellä myös poikkeusoloissa. Kokemus antaa varmasti vauhtia suunnitelmiimme vuokrata pieniltä paikkakunnilta uusia tiloja 4-5 työntekijän etätyöryhmille”, Tuovinen arvelee.

Etätyö ei tarkoita Call Wavesilla sitä, että työntekijät jätettäisiin yksin. Työntekijöiden jatkuvat valmennukset ja päivittäiset palaverit tapahtuvat kuten ennenkin, nyt vain verkossa Teams-etäohjelman kautta. Verkossa pidetään myös yhteisiä kahvihetkiä, jumppaa ja äänenhuoltoa.

”Meillä kaikki käyttävät nyt Teamsia myös toimistoilla. Muutos toteutui hienosti. Uskon, että Teams jää laajasti pysyväksi työkaluksi. On tärkeää, ettei kenellekään tule infoähkyä. Panostamme siksi erityisesti tiedon kohdentamiseen”, kertoo henkilöstöjohtaja Riitta Hänninen.

Poikkeusaika on lujittanut henkilöstöjohtajan mukaan entisestään Call Wavesin arvoja, asiakkaan parhaaksi työskentelyä, yhteishenkeä ja jatkuvaa kehittymistä.

”Olemme kaikki oppineet tästä paljon yhdessä. Osa jatkaisi varmaan mielellään etätyössä koronan jälkeenkin, mutta uskon, että moni myös kaipaa jo vanhaa kunnon fläppitaulua ja palavereita kasvotusten”, hän sanoo.

Hänninen kertoo, että etenkin osa-aikatyötä tekevät eläkeläiset tekevät nyt mielellään ylimääräisiä työvuoroja, koska heidän ei tarvitse käyttää aikaa työmatkoihin.

Hyvistä kokemuksista huolimatta etätyö ei aivan joka paikassa onnistu yksinkertaisesti siksi, etteivät tietoyhteydet toimi tarpeeksi hyvin. Siksi puihin ei nyt vielä kaivata lehtiä.


Julkaistu kategoriassa: Työelämä,Työelämän murros