
Erikoistunutta, asiantuntevaa palvelua
Menevä Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Halmisen mukaan asiakkuuden luonne edellyttää kumppanilta asiantuntemusta julkisyhteisöjen, kuntien ja sote-piirien tarpeisiin räätälöityjen henkilökuljetusten järjestämisestä.
– Kyseessä on haastava palvelutuotanto. Tätä ei voi tehdä ilman vahvaa toimialaosaamista tai ymmärrystä alan erityisvaatimuksista ja standardeista, Halminen kuvailee.
Menevä hoitaa ajojärjestelyt ja yhteydenpidot kuljettajiin omassa palvelukeskuksessaan, kyytien tilaukset puolestaan ohjautuvat Call Wavesin asiakaspalvelijoille. Kuukausitasolla puheluvirta ulottuu noin kymmeneen tuhanteen ja painottuu pääasiassa arkipäiviin.
Palvelun laatua valvotaan jatkuvasti muun muassa vastausaikoja ja puhelujen kestoa mittaamalla. Halminen lisää, että suorituskyvyn rinnalla hän itse näkee kumppanuuden keihäänkärkinä myös yhteistyön ja kehittämishalun.
– Call Wavesilla on vahva tekemisen meininki, eikä sormi mene suuhun isojenkaan haasteiden edessä. Yhtiö myös käyttää aikaa kouluttautumiseen, kehittämiseen ja asiantuntijoiden osaamisen kasvattamiseen. Palvelu on toiminut hyvin, Halminen kertoo.
Digitalisaatio jatkaa vallankumousta, mutta asiakkaat kaipaavat linjalle edelleen ihmistä
Halminen on ollut tyytyväinen yhteistyöhön Call Wavesin kanssa. Hän kertoo, että asiakkaat ovat antaneet merkittävästi positiivista palautetta keskusten ja tilausten vastaanoton toiminnasta.
– Jatkamme innolla tehokasta palvelutuotantoa huolehtien samalla palvelun hyvästä tasosta.
Yritysmaailmassa eletään voimakasta tekoälyn ja automaation murrosaikaa – yhä useampi asiakaskohtaamisista hoituu ilman ihmisen avustusta. Halminen kuitenkin uskoo, että toimialalla on edelleen tarvetta inhimilliselle kohtaamiselle.
– Itse asiassa koen, että tämä on sellainen palvelu, jota tehdään käsityönä ja ihmiseltä ihmiselle pitkälle tulevaisuuteen. Asiakkaat eivät ole olleet innokkaita siirtymään uusiin tekniikoihin, vaan he edelleen haluavat ihmisen ratkaisemaan ihmisten asioita.

Jatkuvasti kehittyvää ja innovatiivista asiakaspalvelua
Asiantuntijamme suunnittelevat yhteistyössä kanssasi yrityksesi prosesseihin sopivan asiakaspalvelun tarpeesi mukaan joko osaratkaisuna tai kokonaispalveluna. Olemme tuotteistaneet myös eri toimialoille valmiita palvelupaketteja, joissa alan erityisvaatimukset ja standardit on otettu huomioon. Vahvan toimialaosaamisemme ja kokemuksen myötä taivumme moneen!