VSP:n ja Call Waves Solutions Finlandin väliseen yrityskauppaan liittyvä integraatio on edennyt suunnitelmien mukaisesti ja aikataulussaan. Yrityskaupan myötä Call Wavesista tuli VSP-konsernin tytäryhtiö ja nyt VSP:n johtamisjärjestelmää on muutettu vastaamaan uutta konsernirakennetta. VSP:n asiakaspalveluliiketoiminnasta vastaava liiketoimintajohtaja Irina Tavio on nimitetty tytäryhtiö Call Wavesin toimitusjohtajaksi ja uudessa roolissaan hän johtaa asiakaspalveluliiketoimintaa konsernitasoisesti.
– Astun uuteen rooliini erittäin innostuneena ja luottavaisin mielin. Siirrymme integraatiossa suunnittelusta toteutusvaiheeseen ja yhteinen tulevaisuutemme näyttää lupaavalta. Olemme tunnistaneet yhtiöidemme parhaat palat asiakaspalvelun asiantuntijoina ja ensi vuoden aikana ne monistetaan vaiheittain läpi linjan osaksi liiketoimintamme arkea. Tulemme yhtenäistämään niin prosessit, järjestelmät kuin työkalutkin, kertoo Tavio.
Call Wavesin aiempi toimitusjohtaja Piia Puotinen toimi integraation suunnitteluvaiheen projektipäällikkönä. VSP:n toimitusjohtaja Simo Rosendahl kiittää Puotista erinomaisesta työstä mittavan projektin käynnistämisessä ja suunnitteluvaiheen tehokkaassa johtamisessa.
– Piian panos integraatioprojektin suunnitteluvaiheen onnistuneeseen ja tehokkaaseen läpivientiin on ollut merkittävä, Rosendahl kiittää.
Integraatioprojektin suunnitteluvaiheen päätyttyä Puotinen jättäytyy arjen työstä sovitusti taka-alalle.
– Arvostan saamaani mahdollisuutta olla saattamassa Call Waves uuteen aikaan osana VSP-konsernia. Projektipäällikkönä sain olla hienolla näköalapaikalla ja kummankin yhtiön koko henkilöstö ansaitsee kiitokset erinomaisen hyvin onnistuneesta suunnitteluvaiheesta. VSP-konsernin lähtökohdat viedä markkinaa eteenpäin ja määritellä toimialan tahtotilaa yhtenä kärkitoimijoista ovat yritysjärjestelyn jälkeen erinomaiset, Puotinen toteaa.