Omniservices BPO Oy on ostanut asiakaspalvelutalo Call Waves Solutions Finland Oy:n koko osakekannan 9.10.2019 päivätyllä osakekaupalla.

Myyjäosapuolina ovat Varkauden kaupungin omistama elinkeinoyhtiö Navitas Kehitys Oy sekä Call Wavesin toimitusjohtaja Riitta Toivanen.

Yritysjärjestelyllä Call Waves vahvistaa asemaansa alan valtakunnallisena suunnannäyttäjänä sekä luotettuna palvelujen tuottajana ja kehittäjänä.

Uuden omistajan mukaan kauppa tukee Call Wavesin voimakasta kasvutarinaa sekä tavoitetta toimia asiakaskokemuksen edelläkävijänä maailman muuttuessa.

– Meitä vie eteenpäin yhteinen halu kasvaa ja kehittyä. Tärkeimpänä tavoitteenamme on, että pystymme tuottamaan erinomaisia asiakaskokemuksia asiakkaamme asiakkaalle tänään ja huomenna, Omniservices BPO Oy:n partner ja hallituksen jäsen Kari Heikkilä perustelee.

Yrityskaupalla ei ole vaikutuksia asiakassuhteisiin tai henkilöstöön. Call Wavesin toiminta jatkuu kaikissa toimipisteissä nykyisellä johdolla ja asiakasyhteyshenkilöillä. Toimitusjohtajana jatkava Riitta Toivanen näkee yrityskaupassa lukuisia mahdollisuuksia.

– Olemme tukeneet asiakkaitamme arjen haasteissa ja vaativissa kehityshankkeissa jo lähes kaksi vuosikymmentä. Olemme edelleen se sama pitkän matkan kumppani. Yhteenlasketulla toimialaosaamisella autamme asiakastamme valloittamaan markkinat sekä uudistumaan kannattavasti, Toivanen kertoo.

Yrityskaupan myötä Call Waves harppaa asiakaspalvelun asiantuntijatalosta tulevaisuuden asiakaspalvelun keskukseksi. Omniservices BPO Oy:n kehittämät modernit työkalut ja teknologiat yhdistettynä laajaan kielivalmiuteen mahdollistavat prosessikehityksen ja uudenlaisen palvelumuotoilun.

Tulevaisuudessa tavoitteenamme on luoda teknologia edellä palveluita, jotka automatisoivat ja tehostavat prosesseja asiakaskommunikaation eri vaiheissa sekä antavat uusia mahdollisuuksia liiketoiminnan ja asiakasymmärryksen kehittämiseen (Business Intelligenceä hyödyntäen). Kustannustehokkuudella ja prosessikehittäjänä varmistamme, että  meihin sijoitettu raha palaa asiakkaalle kolminkertaisena takaisin.

Lisätietoja antaa:

Riitta Toivanen, Call Waves, 040 821 9200
Jouko Laitinen, Navitas Kehitys Oy, 040 7202 401
Kari Heikkilä, Omniservices BPO, 050 3871133


Call Waves on kotimainen ja innovatiivinen, jo lähes 20 vuotta alalla toiminut asiakaspalvelun ja markkinoinnin kumppaniyritys, jossa työskentelee noin 200 alan ammattilaista Varkaudessa, Kuopiossa ja Mikkelissä. Liikevaihto tänä vuonna on yli 7 milj. euroa. Yrityksen asiakkaina on sekä suomalaisia että kansainvälisiä yrityksiä eri toimialoilta. www.callwaves.fi 

Omniservices BPO Oy harjoittaa monikanavaiseen myyntiin ja asiakaspalveluun liittyvää liiketoimintaa tytäryhtiöidensä kautta. Yhtiö on täysin suomalaisessa omistuksessa ja kaikki palvelut tuotetaan kotimaassa.
www.omniservices.fi/


Omniservices BPO OY

Fredrik Karlsson, hallituksen puheenjohtaja, 050 0816 410
Kari Heikkilä, hallituksen jäsen, 050 3871 133

Mannerheimintie 8, 00100 Helsinki
Y-tunnus 3018331-1
www.omniservices.fi


Julkaistu kategoriassa: Tiedotteet