Me Call Wavesilla olemme tehneet brändin kirkastustyötä keväästä saakka. Yrityksemme on kasvanut kahdessakymmenessä vuodessa Call Centeristä asiakaskokemuksen syväasiantuntijaksi ja palveluratkaisujen kehittäjäksi. Voimakkaan kasvun myötä halusimme kirkastaa brändimme identiteetin paitsi asiakkaillemme, myös itsellemme. Nyt ydinosaamisemme näkyy ja kuuluu kirkkaampana.

Koska asiakkaat tekevät kasvun

Pyyhimme vanhasta brändistämme pölyt tuoreuttamalla identiteettimme tähän päivään. Sanoitimme Call Wavesille mission ja merkityksen, määritimme meille tahtotilan ja paikan toimialalla, erotimme supervoimamme. Julkaisimme uudet verkkosivut sekä omaksuimme itsellemme uuden logon, visuaalisen ilmeen ja puhetavan.

Uusi brändimme on strategiasta johdettu. Meitä vie eteenpäin intohimo asiakaspalveluun ja ymmärrys siitä, että yksikään yritys ei menesty ilman asiakkaita.

Brändimme ja koko toimintamme kiteytyy nyt sloganiin ”Koska asiakkaat tekevät kasvun”.

Call Waves – tulevaisuuden Contact Center

Call Wavesin toiminnan ja brändin keskiössä on edelläkävijyys. Luomme parempaa tulevaisuutta asiakkaillemme, työntekijöillemme ja alueellemme.

– Olemme aktiivisia, jopa suunnannäyttäjiä asiakaspalvelualan ja digiajan eteenpäin viennissä. Sen sijaan, että poimisimme vaikutteita ympäriltämme tai seuraisimme muita perässä, raivaamme polkua ja innovoimme itse, Call Wavesin toimitusjohtaja Riitta Toivanen kertoo.

Edelläkävijyyden lisäksi toimintamme perustuu laatuun, nopeuteen ja ymmärrykseen. Viestinnässä ja markkinoinnissa nostamme entistä vahvemmin esiin laaja-alaista ymmärrystämme sekä kokemustamme alan teknisestä ja sisällöllisestä kehityksestä sekä asiakasrajapinnan ratkaisuista.

–Tavoitteenamme on olla alamme tuottavin ja innovatiivisin kehittäjäkumppani. Tarjoamme asiakkaillemme selkeitä ja yksinkertaisia ratkaisuja. Toimialaosaamisella varmistamme, että meihin sijoitettu raha palaa asiakkaalle kolminkertaisena takaisin, Toivanen määrittelee.

Emme ole telemarkkinointiyritys, vaan asiakaspalvelun ja myynnin asiantuntijatalo.

Mustikkainen värimaailma ja käyttäjälle ystävälliset verkkosivut

Kirkastustyön yhteydessä Call Wavesille hahmottui myös uusi visuaalinen identiteetti. Hyvästelimme vanhan, turkoosin värimaailman ja päivitimme typografian. Nyt brändimaailman väri tulee yhdistelmästä itäsuomalaista mustikkametsää ja lujaa kivenharmaata.

Uudessa logossamme säilyy edelleen vanha tunnusmerkkimme aallonharja, joskin hieman uudelleen mukailtuna. Kuvamaailmamme saa inspiraationsa luonnosta, urbaaneista ympäristöistä ja abstrakteista muodoista.

Verkkosivu-uudistuksen yhteydessä kiinnitimme erityistä huomiota käyttäjäkokemukseen. Uusi sivusto tehtiin voimakkaasti mobiili edellä. Terävöitimme samalla palvelumuotoilumme asiakaspalvelun, kehityksen ja ratkaisujen kategorioihin.

Samalla panostimme sisällön selkeyteen.  Nyt innovatiivisten asiantuntijoidemme näkemykset ja ratkaisut asiakasrajapinnan kuumiin teemoihin on koottu blogeina, webinaareina ja oppaina yhteen paikkaan, Älykampukseen.

Keinoälyn aikakausi nimittäin on jo täällä. Hyppää kyytiin!

Anna palautetta uusista sivuistamme

Onko verkkosivumme polku looginen, löytyykö tieto mutkattomasti? Toimiiko sivu teknisesti?

Haluamme, että viihdyt sivuillamme ja löydät täältä tarvitsemasi. Anna meille palautetta ja kehitysehdotuksia alla olevalla lomakkeella.   


    Julkaistu kategoriassa: Erinomaisia asiakaskokemuksia