Call Wavesin Suvi Puranen kukitettiin Vuoden Palveluasiatuntijaksi Yhteys 2019 -asiakaspalvelukonferenssissa maanantaina 28.8.2019.  

Wave Asiakaspalveluverkosto myöntää palkinnon vuosittain yhdelle alan asiantuntijalle tunnustuksena menestyksekkäästä työstä asiakaspalvelun parissa.

Henkilökilpailuun voi hakemuksella ilmiantaa kollegan, joka on vakuuttanut muut kyvyllä kuunnella ja tuntea, oma-aloitteisuudella ja aktiivisuudella sekä innokkuudella. Vuoden palveluasiantuntija toimii esimerkkinä muille, kehittää osaamistaan ja suorastaan syttyy haasteiden edessä. Hän on ansainnut arvostuksen kollegoilta ja alan muilta toimijoilta.

Kovatasoisen kilpailun finalisteissa oli joukko esimerkillisiä asiakaspalvelijoita suomalaisista palvelupisteistä ja yhteyskeskuksista. Voittaja valittiin hakemusten, henkilöhaastatteluiden sekä esimiesten ja kollegoiden kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta.

Raati luonnehti Suvia luottopelaajaksi myrskytilanteissa. Olipa joulu tai juhannus – hän on aina käytettävissä.

– Suvi kykenee toimimaan ja organisoimaan asioita alati hektisissä tilanteissa. Vuosien sitoutuminen ja pitkä kokemus on näkynyt rautaisessa otteessa tarttua toimeen erinomaisten asiakaskokemusten tuottamiseksi, perusteluissa kerrotaan.

Maineen ja kunnian lisäksi Suvi ansaitsi voitostaan palkinnon, jolla edesauttaa omaa osaamista entistäkin paremmaksi.


Julkaistu kategoriassa: Erinomaisia asiakaskokemuksia