Call Wavesilla on sellainen positiivinen ongelma, että kasvun mahdollistamana töitä olisi, mutta tekijät ovat välillä kiven alla, sillä asiakaspalvelu- ja myyntityön maine ei välttämättä ole paras mahdollinen. Päätimme viime syksynä tarttua härkää sarvista ja olla itse aktiivisempia työttömien ja muiden potentiaalisten työnhakijoiden suuntaan.

Perinteisestihän ajatus on ollut se, että työnantaja laittaa ilmoituksen avoimesta paikasta ja jää passiivisesti odottelemaan yhteydenottoja. Me käynnistimme aktiivisen kontaktoinnin työttömien suuntaan yhdessä ELY-keskuksen ja TE-palveluiden kanssa.

Tuoreita näkökulmia ja mahdollisuuksia

Kutsuimme ihmisiä tutustumaan yritykseemme, esittelimme erilaisia työmahdollisuuksia, pyrimme tarjoamaan uusia, tuoreita näkökulmia alaamme ja kerroimme koulutusmahdollisuuksista sekä erilaisista urapoluista. Tämä kannatti.

Olemme saaneet näiden toimenpiteiden jälkeen paljon yhteydenottoja potentiaalisilta työntekijöiltä ja runsaasti uusia ihania työkavereita, joilla on nyt reitti auki itsensä kehittämiseen työyhteisössämme.

Erilaisuus on rikkaus

Työntekijöillämme on koulutusta erilaisilta aloilta, mikä on rikkaus. Meillä työskentelee esimerkiksi sairaanhoitajia, vartijoita, maistereita ja myös niitä, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä koulutusta. Heille, ja toki muillekin tarjoamme mahdollisuuden tutkinnon opiskeluun työn ohessa. Myös yhdessä TE-palveluiden kanssa järjestämämme RekryKoulutukset ovat tarjonneet väylän työllistyä niillekin ihmisille, joilla ei ole
koulutusta.

Alanvaihtaja yllättyi

Meillä aloittaneet uudet työntekijät ovat hyvin monipuolinen joukko, ikähaitari on erittäin laaja, osa on ollut pidempään työttömänä ja osa on alanvaihtajia. Yksi uusista työntekijöistämme kertoi, että hän aivan yllättyi, kun tuli kutsuttuna tutustumaan yritykseemme ja hänen kuvansa tarjoamastamme työstä muuttui täysin.

Tämä työntekijä on alanvaihtaja, joka joutui etsimään uuden työn fyysisesti raskaan tilalle terveyssyistä. Ilman yrityksemme ja tämän työntekijän aktiivisuutta tiemme eivät olisi kohdanneet.

Aktiivisuus kannattaa

Meillä, kuten varmasti monilla muillakin työpaikoilla, on runsaasti mahdollisuuksia sellaisille, jotka niitä haluavat. Jokainen on kuitenkin loppuviimein itse vastuussa työllisyysasioidensa edistämisestä. Väittäisin, että työpaikkoja kyllä usein löytyy sellaisille, jotka ovat itse aktiivisia. Ja samoin aktiiviset yritykset löytävät parhaat tekijät.


Julkaistu kategoriassa: Nuoret töihin,Työelämä